maanantai 11. maaliskuuta 2013

Askartelutarvikkeiden hamstrausta

Viime viikolla shoppailupatoumat purkautuivat askartelutarvikkeisiin. Ja nyt on pakko esitellä teille ihan kaikki, sillä tein mielestäni huippulöydöt!

Kaikki lähti siitä, että tuli inspiraatio tehdä oveen keväinen kranssi. Ja eihän minulla siihen löytynyt tarvikkeita, niin piti lähteä niitä metsästämään. Ja sillä reissulla lähti mopo kintaasta.

Löysin mieluisan kranssipohjan, tuo kanaverkko sydänkehyksessä saa inspiraation todella liikkelle. Ajatuksena on tehdä kranssi maalaisromanttiseen tyyliin ja somistaa se erilaisilla nauhoilla, pitseillä ja valkoisilla paperikukilla.
 
 
Korttitarvikkeita oli ostoslistalla myös: erilaisia papereita, kuviosakset ja kohotarroja. Ja sitten mukaan lähti myös lisää kukkia ja heteitä...
 
 
Lisäksi löysin jo pitkän aikaa etsimäni leimasimet: kivan näköiset kirjaimet (sekä isot että pienet) ja niihin akryylileimasinpohjan. Ostin tällä kertaa vain yhden leimasintyynyn, sillä en enää muistanut, mitä värejä varastostani löytyy. Olen ollut aika huono leimailija, varsinkin kun nuo kirjaimet ovat olleet pitkään etsinnässä. Ja kai hankintojen loppusummakin jo alkoi mietityttää ;)
 
 
Kangaskaupassa kävin vain ihan pikaisesti, ja sieltä ostin paria kangasta keväisten sisustustyynyjen ompelua varten. Esittelen ne sitten valmiissa ompeluksissa.
 
Yksi hankinta oli kuitenkin ehdottomasti ylitse muiden: teippikone! Eikä se ollutkaan mikään ihan peruslaite, innostuin vähän törsäämään...
 
 
Tähän laitteeseen saa useita erilaisia teippejä (eri levyisiä, erivärisiä tekstejä ja pohjia), ja paitsi askartelutarpeisiin, sillä voi tulostaa kankaisia nimilappuja vaatteiden merkintää varten, etiketit hillo- ja mehupurkkeihin jne. Ehkä tällä monikäyttöisyydellä myös perustelen edelleenkin hankinnan järkevyyttä itselleni ;)
 
Jahka tutustun laitteeseen paremmin, saatte askarteluissani nähdä, mitä sillä käytännössä voi tehdä.

Tämän postauksen pohjalta veikkaan, että ensi viikonlopun ohjelmassa on ainakin kotoilua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti