keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Vauvan lakanat ommellen

Katselin monesta paikasta vauvan lakanoita. Valikoimat vaikuttivat aika huonoilta. Varsinkaan kun en nyt sattuneesta syystä tässä kohtaa halua hankkia vaaleanpunaista tai -sinistä. Ei auttanut muu kuin mennä kangaskaupoille. Voi niitä kaikkia ihanuuksia taas... ostin kuitenkin vain yhteen pussilakanaan kankaat, sillä muutama petivaatekerta jo löytyy lipaston laatikosta.
 
 
Maalaiselämään sopivat kuosit lehmineen, kanoineen ja lampaineen olivat päivänselvä valinta.


Ja tässä lopputulos:


Vauvan tyynyliinan koko on noin 35x55 cm ja pussilakanan koko noin 90x125 cm (kuvassa kaksin kerroin taitettuna). Erityisesti pussilakanan koon päättäminen oli vaikeaa, koska sekä omasta kaapista että netistä katsellen löytyi useita eri kokoja. Äitiyspakkauksen peiton koko on 80x120, mutta meiltä löytyy toinenkin peitto kokoa 90x125 cm - joten tein isomman mukaan, jotta voi molempien kanssa käyttöä.

Pallokuvioinen nauha sopi settiin parhaiten, muut jäivät odottamaan myöhempää käyttöä. En voi kehuskella säästäneeni itse tehden, mutta lopputulos on enemmän kuin mieleinen! Ja kun tuli jotakin tehtyä valmiiksi, voikin suunnistaa taas kangaskauppaan. Kummasti aina se inspiraatio löytyy, kun porkkanana on pääsy kangaskauppaan :)


Vauvan aluslakanoita hankkivalle hyvä vinkki: ostin yhden normaalikokoisen pellavanvärisen valmislakanan, jonka leikkasin kahteen osaan (keskeltä noin 30 cm kaitale pois). Äärimmäisen helppo konsti hankkia edullisesti pari mieluisen väristä, pinnasänkyyn sopivaa lakanaa. Ja ompelukin käy nopeasti, kun ei ole kuin yksi sauma huoliteltavana.

 

2 kommenttia:

  1. Onpa suloiset lakanat! :) Itsellä olisi työn alla pinnasängyn reunasuojat ja päiväpeitto, mutta ompelukone uupuu ;)

    VastaaPoista
  2. Siihen on vain yksi lääke; ompelukonekauppa :) Toivottavasti saat hankittua tai joltakin lainaksi. Suosittelen kyllä omaa, sillä ompelukset vievät mukanaan! Muutamalla satasella saa hyvän, marketista toki halvemmallakin, mutta niissä tulee tosi pian rajatut ominaisuudet vastaan.

    VastaaPoista