maanantai 6. toukokuuta 2013

Hemmottelua ja odotusta

Äitiysloman alussa parasta on ehdottomasti ollut se, että voi - ja pitääkin - ottaa aikaa itselle. Jos väsyttää, voi nukkua, jos olo tuntuu energiseltä, voi käydä kävelyllä tai puuhastella kotona tai pihassa mielin määrin. Ja kaiken voi tehdä ihan siinä järjestyksessä kuin itse haluaa. Olenkin yllätyksekseni onnistunut ottamaan näitä vapauksia, ja nauttimaan myös siitä, että aina ei tarvitse tehdä mitään.


Äitiyslomalla minulle on tullut tavaksi tehdä kasvohoito kerran pari viikossa. Normaalisti olen ollut siinä tosi laiska. Vaikka kasvojeni iho onkin yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, kasvohoito tuo aina ihanaa raikkautta ja kuulautta iholle. Suosikkituotteeni on tällä hetkellä Lumenen Sensitive Touch rauhoittava kasvonaamio. Se sopii herkälle iholleni tosi hyvin. Naamiota täydentävät saman sarjan kasvovesi ja rauhoittava tehovoide. Miten ihana tunne! Nyt kun olen viettänyt kotona ollessa kokonaan meikittömiäkin päiviä, iho tuntuu siloittuneen ja pehmenneen entisestään.

Kuva täältä
Nyt kun masu on jo melkoisen kokoinen, jalkojen hoito sen sijaan on jäänyt aika vähälle - niin että oikein harmittaa. Ei sitä enää taivu kaksin kerroin, edes jalkojen rasvaukseen saati kynsien lakkaamiseen. Tai ainakin se on tosi epämiellyttävää. Olenkin varannut itselleni iltapäiväksi jalkahoidon, elämäni ensimmäistä kertaa! Odotan innolla puolentoista tunnin spa-jalkahoitoa, mahdankohan nukahtaa tuoliin... Mielestäni tällaista hemmottelua pitäisi jokaisen odottavan äidin itselleen suoda ja saada!
 
Kuva täältä
Ja onhan se kiva mennä synnärille lakatuin varpaankynsin, ja pienet kynsikorut peukkuvarpaiden kynsissä. Turhamaisuutta, sanoisi joku, mutta sitäkin pitää tässä elämässä olla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti