maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pihaunelmia ja unelmapihoja

Meidän piha on ikuisuusprojekti. Vaikka mitä ihania suunnitelmia on pihasaunasta pergolaan ja kasvihuoneeseen. Pikkuhiljaa... tänä keväänä pääosassa on todellakin vain unelmointi, sillä ison mahani kanssa en juurikaan pääse kukkapenkkejä kuopimaan ja istuttamaan. Unelmat piirtyvät kuviksi, ja haluankin esitellä tässä postauksessa muutamia mieltä sykähdyttäviä kuvia.

Kuva täältä
 
Kuva täältä
Pihaunelmissani maalaisromantiikka ja perinnekasvit ovat pääroolissa. Kauneinta on sellainen vanhan ajan hallitusti villiintynyt piha. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Kuva täältä
Ehdottomia suosikkikasvejani ovat jasmikkeet, syreenit, pionit ja särkyneet sydämet. Näitä kaikkia pihaltamme jo löytyykin.

 
Pidän siitä, että pihassa on vanhoja esineitä sisustuselementteinä. Ei liikaa, mutta sopivasti. Vanha, ruostunut polkupyörä etukorin kanssa on tällä hetkellä ykköshaaveeni, ja täytyisikin jossain kohtaa katsoa tuolta suulin perukoilta, jos sieltä sellainen vajan seinustalle nojailemaan löytyisi.
 
Kuva täältä
Kasvihuone on ollut pidempään haaveissa, mutta olen varma, että sillä on varmasti melkoisen työllistävä vaikutus. Koska pihassamme on runsaasti muutakin tekemistä, kasvihuone saa vielä ainakin odottaa. Mutta voihan sitä aina luetteloista ja lehdistä ihastella... Vanhoista ikkunan pokista tehty kasvihuone olisi ihana, mutta mikäli kasvihuone tulee ajankohtaiseksi, todennäköisesti päädymme valmiiseen ratkaisuun. Se on kuitenkin huoltovapaampi ja toki helpompi toteuttaa.

Kuva Googlen kuvahausta
Mieltä kutkuttaa ajatus, että millainen vauva on, antaako se edes hiukkasen aikaa pihatöille. Sitä ei voi tietää etukäteen. Voihan olla, että kesällä pääsenkin hiukan pihaa kuopsuttamaan. Ehkä ainakin joskus päiväunien aikaan... tai ainakin voin lueskella pihalehtiä ja tehdä suunnitelmia tulevaisuuden pihatöistä :)

Kuva täältä
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti