tiistai 26. maaliskuuta 2013

Raskausajan pukeutuminen - chic mama?

Se nyt on jo sanomattakin selvää, että raskausaikana pukeutuminen on haasteellista. Ensinnäkin on vaikea antaa itselleen periksi, että se sama vanha koko ei välttämättä enää mahdu päälle. Äitiysvaatteissa koko saattaa tosin pysyä samana pitkäänkin, mutta mammavaatteiden valikoima on hämmästyttävän pieni. Toisaalta on todella paljon normaalivaatteita, joiden mallit ja materiaalit soveltuvat aivan hyvin raskausajan pukeutumiseen. Äitiyshousut ovatkin olleet lähes ainoat varsinaiset äitiysvaatehankinnat, sillä en viihdy muissa kuin masutuubilla varustetuissa housuissa.

Kuva: H&M
Parhaat ja eniten käytämäni housut ovat olleet H&M:n Treggingsit, niitä olen ostanut kahta eri kokoa, ja isommilla uskoisin selviäväni loppuraskauden - ainakin kun pian vietän enemmän aikaani ihan kotivaatteissa ;) 
 
Äitiyspaidat ja muut yläosat ovat usein aika reilun kokoisia. Itselläni on ainakin käynyt monen äitiysvaatteen kohdalla niin, että masun kohdalle jää leikkauksen/rypytyksen takia aika paljon löysää. Ja kun kerrankin ei tarvitsisi masua löysien vaateiden alle piilotella! Niinpä olenkin käyttänyt aika paljon ihan perustrikoita. Tässä viimeisin hankintani viikonlopulta:

 
Ihanan pirteä, kevään vihreä Lindexin paita (tunnustan, olen aika huono silittäjä...)! Helmassa on pienet sivuhalkiot ja lisäksi helma levenee A-mallisesti. Joustavan materiaalin ansiosta minulle mahtui erinomaisesti vielä koko S! Helma jäi ehkä vähän löysäksi masun alta, mutta sen saa piiloon masutuubeilla: ostin H&M:ltä 2 raidallista tuubia - ne sopivat molemmat hyvin tämän vihreän värin kanssa. Paidan selässä on muuten kivana yksityiskohtana kullanväriset napit.

 
Viikonloppuna ostin myös kaksi neuletakkia Stockalta. Molemmat olivat pälle sopivia, ja niin erilaisia. Neuletakit ovat ENY:n mallistosta. En osannut päättää, kumman otan, joten... otin molemmat! 


Purppuranvärinen neule oli tavallaan heräteostos, en etsinyt mitään tällaista. Materiaali 70% bambua/30% puuvillaa tuntui tosi miellyttävältä iholla. Malli on tosi perus, mutta istui hyvin - mahan kanssa ja veikkaan että myös ilman. Vyöllä saa kivasti takin nyt sidottua masun ympäprille, ja myöhemmin sen voi sitoa taakse vartalolle muotoa antamaan.

 
Vaalea hiekanvärinen neuletakki on ollut hankintalistallani koko kevään, joten sopivan tullessa kohdalle en voinut jättää hankkimatta. Materiaali on 50% silkkiä/50% puuvillaa. Kullanväriset napit ovat näemmä suosikkejani tänä keväänä, mitä en olisi kyllä ikinä uskonut... tässä neuletakissa on napit edustan lisäksi olkapäillä ja kivana yksityiskohtana myös hihansuissa.
 
Näiden vaatteiden lisäksi mukaan tarttuia pari perustoppia. Veikkaanpa, että näillä ostoksilla pääsen jo aika pitkälle. Kotivaatteet ovat sitten seuraavaksi hankintalistalla...
 
Itse alan olla oman masuni kanssa sujut, pari kuukautta kun on laskettuun aikaan. Toivotan rohkeutta kaikille mammavaatteiden hankkijoille ja käyttäjille :) ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti