keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Muistikirjan uusi ilme

Ostin jokin aika sitten muistikirjan erilaisia askartelu- ja tuunausideoita varten. Ja tietysti samalla niistä syntyviä bloggausaiheita varten :). Monesti kun kaikki ideat ovat sekaisena vyyhtinä päässä tai muistilapuilla pitkin ja poikin. Jo muistikirjaa ostaessani ajattelin, että muokkaan kannet oman makuni mukaiseksi. Siksi ostinkin tällaisen melko tylsän mustakantisen kirjan...



Aluksi suunnittelin päällystäväni muistikirjan kannet erilaisilla papereilla, kuten Anna tuunasi annan aarteet -blogissaan. Mutta sitten tarvikekaapistani tuli vastaan pala puna-pellavakuvioista kangasta, joka suorastaan huusi päästä kirjan kanteen.

 
 Aluksi irroitin muistikirjan sulkemiseen käytettävän kuminauhan. Sitä ei onneksi ollut liimattu, vaan takakannessa oli reiät narunpitimille. Silitin kankaan reunaan noin 1 cm taitoksen, jotta kierreselkää päin oleva reuna on siisti. Sitten liimasin taitoksen pienellä määrällä liimaa.


Ja sitten kannen kimppuun. Liiman levityksessä vanha viivoitin on hyvä apu - sillä saa tasaisen ja ennen kaikkea riittävän ohuen kerroksen liimaa kannelle, jotta liima ei tule kankaasta läpi. Seuraavaksi vain kangas paikoilleen.


Vasta tässä kohtaa leikkasin kankaan sopivan kokoisiksi niin, että taitosvaraa kannen sisäpuolelle jäi noin 2 cm. Sitten levitin myös sisäkannen reunoille liimaa ja liimasin reunat kiinni. Kulmat olivat haasteellisimmat, että sain niistä siistit. Leikkasin kulmista palat pois kuten kontaktimuovilla kirjoja päällystäessä, jotta taitokset eivät jääneet liian paksuiksi.


Lopuksi liimasin sisäkanteen vielä paperin, jonka alle kankaan reunat jäivät siististi. Takakannen kankaaseen tein pienet reiät, jotta sain kuminauhan takasin paikalleen (reikien ympärille laitoin huolellisesti liimaa, jotta kangas on varmasti hyvin kiinni).


Kansi kaipasi vielä mielestäni jotakin. Kirjoin pellavakankaalle tekstin "ideas". Merkin taustalle silitin kovikekankaan, jotta merkki on ryhdikkään näköinen. Sitten liimasin merkin kanteen... 


Eipä voi ainakaan muistikirjaansa nyt syyttää inspiraation puutteesta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti