lauantai 8. maaliskuuta 2014

Sinivuokkoja ja kotiäidin suklaakakku

Hiphei pitkästä aikaa! Viime päivinä olen seurannut ja ihmetellyt kevään tuloa: yksi päivä huomasin krookusten nousevan jo kukkapenkistä ylös. Tänään vaunulenkillä bongasin ensimmäiset sinivuokot. Kyllä hieraisin silmiäni kaksi kertaa, että voiko se olla totta! Siellä ne kukkivat ojanpenkalla pensasaidan suojissa.

Helpot leivontareseptit ovat suosikkejani - erityisesti tässä kotiäidin elämäntilanteessa. Kun leivontainto iskee, on netti oivallinen apuväline reseptin etsimiseen. Tänään innostuin kahvikakun leipomisesta. Viime kerrasta onkin jo aikaa, sillä yleensä kakut eivät ole suosikkejani. Mutta vaihtelu virkistää!
 
Suklaakakun resepti löytyy täältä. Olen kokeillut samalla ohjeella aikaisemmin aprikoosikakkua, ja sekin resepti on todettu toimivaksi. Mutta monta muuta variaatiota on vielä kokeilematta.
 
 
Helpoissa resepteissä on ainakin kolme hyvää puolta:
  1. Niiden ainesosat ovat yleensä perustarvikkeita, jotka löytyvät kaapista. Eli jos inspiraatio iskee, ei tarvitse lähteä kauppaan, voi ryhtyä heti tositoimiin.
  2. Jos jotain aineosaa ei löydy kaapista, reseptit ovat helposti muunneltavia.
  3. Helpon tekee yleensä nopeasti, jos mikään ei mene pieleen ;)

Onko sinulla joku helppo resepti varastossa esimerkiksi yllätysvieraita varten?

Makoisaa ja lokoisaa lauantai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti