maanantai 3. helmikuuta 2014

Seinien sisustamisen haasteita

Viime aikoina olen pohtinut meidän kotimme tyhjänä ammottavia seiniä. Yksi merkittävä seinien sisustusjuttu ovat verhotangot ja verhot, joiden kanssa koen jotenkin olevani selvillä vesillä. Muuten meillä on seinät tyhjät, jos muutamaa seinäkelloa ei lasketa. Minusta on hirvittävän vaikeaa päättää, mitä seinille laittaisi. Kynnys ostaa tai tehdä jotakin seinälle ripustettavaa on tosi korkea.

 
(Kuva täältä)
 
Seinien sisustamisessa on mielestäni hirveän monta haastetta. Ensinnäkin se, että millaista värimaailmaa ja minkä kokoista sisustuselementtiä seinälle hankkisi. Toiseksi, jos kyseessä on taulu, kehys on oleellinen osa kuvaa, ja kehyksen ja kuvan pitäisi täydentää toisiaan. Entä sitten sen täsmälleen oikean paikan päättäminen? Sehän se vasta päänvaivaa tuottaakin, sillä olisi suuren luokan katastrofi rei'ittää seinä väärästä kohtaa, varsinkin jos se on juuri tapetoitu! Sitten on tietysti vielä se vaihtoehto, että taulut ja muut seinäkoristukset laitetaan hyllylle, lipaston päälle tai lattialle seinän nojalle. Tämän vaihtoehdon tiedostaminen ei tee asiasta yhtään helpompaa...

Erilaisista sisustuselementeistä tehdään seinälle usein kollaasi. Hyvä vinkki on sommitella kollaasi lattialle valmiiksi, jotta näkee, miltä se valmiina näyttää ja paljonko se vie tilaa. Valmiita kollaasimallejakin löytyy netistä vaikka kuinka paljon.

 
(Kuva täältä)

MUTTA entä jos ei ole tarpeeksi tavaraa kollaasia varten? Sitten käy niin kuin minulla: ne pari taulua odottavat kaapissa täydennystä, jotta voisi tehdä sommitelman, jotta voisi sitten ripustaa taulut seinälle... hohhoijaa!

 
(Kuva täältä)
 
Mistä sitten saisi rohkeutta asian eteenpäin viemiseen? Olen päättänyt ottaa pieniä askeleita, joista ensimmäinen on perhepotretti! Perhekuva tulee jotakin seinäämme koristamaan lähiaikoina. Koko on tosin vielä päättämättä, samoin kehykset... eli aika paljon vielä!
 

Toinen varteenotettava askel taisi tupsahtaa tielleni viikonloppuna, kun selailin Katja Rinkisen Vintagen viemää -kirjaa. Kirjassa on ohje Botanical-taulujen tekemiseen:  Tauluissa käytetyt kuvat voi tulostaa omaan käyttöönsä netistä. Onpas ihanaa, kun joku on myllännyt valmiiksi nettiä. Oma aikani nettisurffailuun kun on varsin rajallinen tällä hetkellä!


Yllä oleva kuva on lainattu kirjassa mainitulta vintageprintable.com -sivustolta. Vintagen viemää -kirjassa esitellään hieno tuunausidea, jossa näistä kuvista on tehty vanhojen opetustaulujen kaltaisia tauluja: haluttu  kuva on liimattu paksulle kartongille, niihin on vasaroitu kulmaraudat ja sirkkaniitit kiinnitystä varten.

Taulujen asettelun lähtökohta on se, että taulut liitetään osaksi miljöötä ja kalusteita. Tästä näkökulmasta sitten vain asioita pohtimaan eteenpäin ja pläräämään nettiä. Veikkaanpa, että en ole ainoa, joka pähkäilee ja pohdiskelee tämän asian kanssa. Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä seinien koristamiseksi? Kaikki ideat ovat tervetulleita.

Mukavaa viikon alkua Sinulle, kiva kun kävit lukemassa!

2 kommenttia:

  1. Minulla taitaa olla päinvastainen ongelma :) Meillä ei ole enää lainkaan tyhjää seinätilaa... Harmittaa ihan, kun olisi niin paljon kauniita tauluja, kuvia kehyksissään, ehkä lautasia, ja vaikka mitä minkä voisin vielä haluta silmää ilostuttamaan! Oletko ajatellut sellaisia rimoja (vai mikä sen nimi nyt olikaan?) kattoon, josta voisi siimaan tai rautalankaan ripustaa tauluja? Silloin ei tarvitsisi naulata seinään mitään. Eihän ne tietenkään kaikkiin koteihin istu. Minä taisin aloittaa seinien täyttämisen suvun vanhoilla valokuvilla, joiden väliin ripottelin meidän omia (mustavalkoisia) mukavanhoja kuvia, peileillä ja kynttilöillä. Voi olla, että meillä on erilainen sisustusmaku, en tiedä, mahtoiko tästä nyt apua ollakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi! Tokihan tästä oli apua, tuo onkin mielenkiintoinen idea tuo siimajuttu. Olen myös miettinyt vanhoja ikkunanpokia, mutta jotenkin ne on niin loppuun kulutettu sisustusidea, että en taida niistä enää innostua, vaikka pokia löytyisikin vajan perältä. Kuten kirjoittelinkin, valokuvista taidan minäkin oman "urakkani" aloittaa. Jostain vain pitää lähteä alkuun!

      Poista