torstai 1. elokuuta 2013

Ristiäiskutsut

Ristiäisjärjestelyt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, etten ole ehtinyt kirjoitella pitkään aikaan. Postattavaa tosin olisi... ja esittelenkin tässä ensimmäisenä tekemäni ristiäiskutsut.
 
Ristiäisjuhlamme tulevat olemaan pienet, ja toki ehdimme jo kaikille kutsuttaville ilmoittaa ajankohdasta etukäteen päällekkäisyyksien välttämiseksi. Mutta tästä ja ajanpuutteesta huolimatta halusin tehdä myös kutsut, jotta voimme kaikki virittäytyä ristiäistunnelmaan.
 

Korttipohja on valkoinen, mattapohjainen neliö. Yksinkertainen,  hennon romanttinen tyyli korteissa (ja muutenkin) puhuttelee minua, joten kortista tuli sen mukainen. Kannessa on vaaleanpunainen leimattu "Kutsu"-teksti valkoisella pohjalla ja kuvioleikkauksella, alla vaaleanpunainen paperi vähän ilmettä antamassa. Kannen kruunaa vaaleanpunainen, liukuvärjätty paperiruusu.
 


Kutsutekstin sisällön miettiminen tuottikin sitten enemmän päänvaivaa. Siinäkin päädyin perinteiseen, aika koruttomaan versioon. Sisäaukeamalle ilmettä antaa valkoiseen paperiin kuviosaksilla leikatut ja leimasimella tupsutellut reunat. Lisäksi kortin sisäsivua koristavat muutamat "timantit".
 
 
Tämä ihana Tommy Tabermannin lausahdus yhdessä tyttäremme kuvan kanssa on kortin vasemmalla sisäsivulla.
 
 
Nätti tuli, vaikka itse sanonkin. Ja ainakin kortteja tehdessä pääsi itse jo juhlatunnelmiin...
 
Rentouttavaa torstaita :)

4 kommenttia:

  1. Upean näköinen kortti varmasti kokonaisuudessaan. Tuo "kansi" ainakin oli aivan mahtavan upea! :)

    VastaaPoista
  2. Todella herkät ja kauniit kutsut. On se kiva saada kutsu, vaikka niiden tekemiseen menisikin vähän aikaa. Se tuntuu vielä jotenkin henkilökohtaisemmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä, siksi panostinkin kortteihin. Nurkkien siivouksesta voi aina tinkiä, ja juhlissa huomio tulee olemaan kyllä jossain ihan muualla kuin villakoirissa ;)

      Poista